Onko vuokra-asuminen kannattavaa?
Suomalaisten keskuudessa on pitkään vallinnut käsitys, että oman asunnon ostaminen ja sen omistaminen on aina taloudellisesti järkevää. Kysymys kuuluunkin, että pitääkö tämä käsitys vielä paikkansa,
Suomalaisten keskuudessa on pitkään vallinnut käsitys, että oman asunnon ostaminen ja sen omistaminen on aina taloudellisesti järkevää. Kysymys kuuluunkin, että pitääkö tämä käsitys vielä paikkansa,
Sähkölaskussa voi säästää muutenkin kuin pihtaamalla energian kulutusta. Ehkäpä helpoin ja ainakin itselläni tehokkain tapa säästää sähkölaskussa on ollut kilpailuttaa sähkösopimus ilmaisilla netissä toimivilla kilpailutuspalveluilla.
Olemme koostaneet seuraavat ohjeet tehokkaiksi muistisäännöiksi niin vuokralaisehdokkaalle kuin vuokranantajallekin huomioitavaksi. Jotta pääsisit alkuun niin ilmoittajana kuin vuokraajana, kannattaa ilmoitusta tarkastella seuraavien kriteerien pohjalta: Kumpikin
Muuttamisessa pakkaaminen lienee se suurin ja työläin vaihe. Moni ihmettelee silloin, mitä kaikkea sattuukaan omistamaan. Joskus muuton yhteydessä onkin hyvä pohtia, mitä tavaroita haluaa ”raahata”
Vuokra-asuntoon muuttaminen on joskus työlästä, ja sitä varten kannattaa tehdä erilaisia muistilistoja, jotka helpottavat kaikkien vaiheiden muistamista. Tässä ”ammattilaisen” niksit muuttoon: Asia Tehty? Muuttoilmoitus Digi-
Vuokralaisen muuttaessa pois vuokra-asunnostaan, hänen tulee huolehtia esimerkiksi asunnon siivoamisesta, jotta vuokranantajan ei tarvitse käyttää takuuvuokraa eli vuokravakuutta asunnon siivoamiseen. Haastattelimme siivouspalveluyritys Joen Siivouksen asiantuntijaa
Parhaista vuokra-asunnoista käydään kova kamppailu. Kuinka voitat tämän kamppailun? Vuokra-asunnon hakemista voi ajatella melko samalla tapaa kuin työnhakuakin. Työnhakuprosessissa sinun tulee usein vakuuttaa työnantaja ensiksi
Asuminen jossain on käytännössä elämisen kanssa välttämätöntä. Asua voi monella tapaa, omassa omistusasunnossa, vanhempien luona, vuokralla tai vaikka asumisoikeusasunnossa. Varsinkin vuokra-asunnoissa on hyvin yleistä, että
Tämä lienee aihe, josta tyypillisimmillään monesti riidellään vuokralaisen ja vuokranantajan kesken; mikä on asunnon normaalia kulumaa, ja mikä taas ei? Seuraavassa on vastauksia muutamaan yleiseen
Kauppakatu 17 B (3. kerros), 80100 Joensuu
Ratinankuja 1, 33100 Tampere
Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki
(Huom! Sijainneissa ei ole asiakaspalvelua)
Käytämme omia ja kolmansien osapuolien evästeitä sivustollamme
Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska niillä varmistetaan verkkosivuston oikea toiminta, kuten takauksen tilaaminen.
Käytämme tilastollisia evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin käyttäjiä ja heidän toimintaansa. Keräämämme tieto on anonyymiä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!