Kampanja! Avausmaksu nyt vain 39,90 euroa (norm. 49,90 €).

Vuokravakuus ei ole vuokranantajan “remonttiraha”!

Perinteiset käteisvakuus-tyyppiset vuokravakuudet ovat monella tapaa ongelmallisia. Kuluttajaliiton kesällä 2020 antaman tiedotteen mukaan vuokravakuuden palauttamiseen liittyvät ongelmatilanteet työllistävät säännöllisesti heidän asumisaiheiden puhelinneuvontaansa.

Vuokravakuuden käytölle on kuitenkin lakiin perustuvat pelisäännöt, mutta kaikille vuokranantajille nämä eivät ole täysin selviä ja se aiheuttaa toisinaan ongelmia. Kun kyse on vuokravakuuteen liittyvästä ongelmatilanteesta, on melkeinpä aina kyse yksityisestä vuokranantajasta.

”Välillä tuntuu siltä, että moni yksityinen vuokranantaja pitää vuokravakuutta jonkinlaisena remonttirahana, jolla rahoitetaan asunnon maalaus tai muu pintaremontti eri vuokralaisten välissä”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoo tiedotteessa.

Tämä ei tietenkään ole sallittua toimintaa vuokranantajalta.

Vuokranantaja voi periä saatavansa vakuudesta vuokrasuhteen päättyessä ainoastaan, jos vuokralaisella on esimerkiksi jäänyt vuokria maksamatta, asunnon loppusiivous on tekemättä tai huoneisto on vahingoittunut vuokralaisesta johtuvasta syystä.

Vuokralainen ei kuitenkaan ole vastuussa huoneiston normaalista kulumisesta, kuten pintojen tummumisesta, taulujen kiinnittämisestä aiheutuneista jäljistä tai muista vastaavista, hitaasti aiheutuneista elämisen jäljistä.

Käteisvakuus on palautettava vuokralaiselle välittömästi vuokrasuhteen päätyttyä, jos lakiin perustuvaa syytä sen käytölle ei ole. Jos vuokranantaja on sitä mieltä, että vakuutta tarvitaan vuokralaisen aiheuttamien vahinkojen kattamiseen, on hänen ilmoitettava tästä vuokralaiselle etukäteen.

Vuokravakuutta ei saa pidättää enempää kuin vahingoista aiheutuneet todelliset kulut ovat. Korvauksessa on myös huomioitava vahingoittuneen kohteen ikä ja tehtävä sitä vastaava vähennys. Vuokranantajan on perusteltava ja käytännössä osoitettava miksi vuokravakuutta ei palauteta, esimerkiksi valokuvin ja kuitein tai laskuin.

Kuluttajaliitto suosittelee, että sekä vuokrasuhteen alussa että lopussa vuokralainen ja vuokranantaja tekevät yhdessä asunnossa katselmuksen, jossa kirjataan ylös huoneiston mahdolliset viat ja puutteet.

Jos katselmusta ei ole mahdollista tehdä, vuokralaisen kannattaa itse tarkistaa asunto huolellisesti, kirjata viat ja puutteet sekä kuvata ne huolellisesti. Näin syntyvä puutelista kannattaa lähettää vuokranantajalle ja vaatia tarvittaessa vikojen korjaamista.

Jos asunnossa ilmenee asumisen aikana vikoja, niistä pitää ilmoittaa vuokranantajalle välittömästi ja pitää ilmoitukset tallessa. Asunnosta muutettaessa kannattaa tehdä loppusiivous huolellisesti ja valokuvata asunnon yleinen kunto ja erityisesti kaikki havaitut jäljet. Muuttosiivouksessa kannattaa harkita siivouspalveluyrityksen käyttämistä – se helpottaa myös muuttokiirettä.

Muista nämä kuusia asiaa takuuvuokraan liittyen:
1. Vuokranantaja voi pidättää vuokravakuuden ainoastaan silloin, kun vuokria on jäänyt maksamatta, asunnon loppusiivous tekemättä tai huoneisto on vahingoittunut.

2. Normaalit, ajan kuluessa ilmaantuneet elämisen jäljet eivät kuulu vuokravakuuden piiriin. Tätä sanotaan normaaliksi kulumiseksi.

3. Alku- ja loppukatselmus kannattaa tehdä yhdessä vuokralaisen ja vuokranantajan kesken. Lisäksi vuokralaisen kannattaa kuvata havaitsemansa puutteet todisteeksi.

4. Puutteista ja vioista on hyvä tehdä ilmoitus kirjallisesti.

5. Vuokranantajan on palautettava käteismuotoinen vuokravakuus vuokralaiselle viipymättä vuokrasuhteen päätyttyä.

6. VakuusTakaus.com-takauspalvelun tarjoama vuokravakuus poistaa riskin siltä, ettei vuokranantaja palautakaan vuokravakuutta, koska palvelun avulla sinun ei tarvitse maksaa vuokravakuutta lainkaan vuokranantajallesi. Lisäksi vuokranantajan väärinkäytösten riski pienenee, koska VakuusTakaus.com toimii puolueettomasti vuokralaisen ja vuokranantajan välissä.

Lähde: https://www.kuluttajaliitto.fi/edunvalvonta/ajankohtaista/tiedote-vuokravakuus-ei-ole-yleinen-remonttiraha-muistuttaa-kuluttajaliitto/

Ota järki käteen, ja jaa!

Facebook
Twitter
WhatsApp
Sähköposti